Toivo Kuula projekti 2017

Toivo Kuulan kamarimusiikinnuotin julkaisukonsertti Porvoo 2017

Toivo Kuula eli lyhyen ja intensiivisen elämän 1800-1900-lukujen vaihteessa. Hän tuli tunnetuksi suomalaisen luonnon ja suomalaisuuden intohimoisena kuvaajana. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat kuoro- ja yksinlauluja, vaikka hän sävelsi paljon myös orkesteriteoksia ja soitinmusiikkia. Lisäksi Kuula tuli tunnetuksi suomalaisen kansanmusiikin keräämisestä ja muistiin merkitsemisestä sekä näiden mestarillisista sovituksista. 

Musiikkiopistojen orkestereita johtaessani olen kaivaten havainnut, että Kuulalla ei ole lainkaan jousiorkesterille sävellettyä musiikkia. Ylipäätään oppilasorkestereille soveltuvaa suomalaista musiikkia on todella vähän – ja sekin varsin vaativaa. Aloin kokeilla Kuulan musiikin soitintamista omille orkestereilleni ja huomasin, että ne soivat jousisoittimille hyvin luonteenomaisesti. Myös oppilaani pitivät näiden teosten soittamisesta, joten rohkaistuin lisää. 

Aloitin viulu – piano teosten soitintamisesta. Johtoajatuksenani on, että en muuta, lisää tai poista ääniä, soitinnan vain sellaista Kuulan musiikkia, joka sellaisenaan sopii soitinnettavaksi. Löysinkin monia viuluteoksia, joiden piano-osuus sopii myös jousisoittimille. Laajensin sopivien teosten etsintää ja havaitsin monien kuorolaulujen sopivan erinomaisesti tähän tarkoitukseen. Sitten tutkin Kuulan urkumusiikkia ja havaitsin, että urkujen legato- ja sointimaailma on hyvinkin jousisoitinten kaltainen. Pianomusiikki oli haastavampaa, mutta lopulta löysin kaksi tarkoitukseen sopivaa teosta. Viimeisenä soitinsin yhden Kuulan alttoviuluteoksen.

Toivo Kuulan kamarimusiikinnuotin julkaisukonsertti, Sirkka Kuula Porvoo 2017

Näiden teosten soittaminen on riemullista monestakin syystä. Ensinnä monissa teoksissa on myös todella helppoja stemmoja, joten ihan pienilläkin taidoilla pääsee mukaan orkesteriin. Toiseksi, koska kyseessä ei ole oppilaille sävelletty musiikki, sen musiikillinen arvo säilyy myös pitkällä olevien oppilaiden mielissä, joten eritasoisten orkestereiden yhdistäminen on mielekästä ja kaikille nautinnollista. Kolmanneksi, koska useat soitinnukset on tehty viulu-, alttoviulu- tai selloteoksista, oppilaat pääsevät kokeilemaan orkesterin solistina soittamista pienin taidoin, vaikkakin kaikki nämä stemmat voidaan toki soittaa myös ryhminä. 

Pyrin tekemään oppilaiden soittamisen mahdollisimman kiinnostavaksi, joten vaihdoin teemoja mahdollisuuksien mukaan kaikille stemmoille. Jousitin materiaalin, mutta sormitin vain sellaisissa tapauksissa, joissa halusin kyseisen aiheen soitettavaksi jollain tietyllä kielellä. 

Toivo Kuulan ominainen sointi- ja harmoniamaailma tulee mielestäni parhaiten esiin hänen kuorolauluissaan. Suurena motivaation ylläpitäjänä minulle oli ajatus, että soitintamalla kuorolauluja oppilasorkestereille, voin esitellä tätä maailmaa myös oppilailleni. Kokemukseni mukaan lapset ja nuoret ovat vastaanottaneet nämä soitinnukset hyvillään. 

Toivo Kuula -soitinnusvihkoja julkaistaan kolme, joista kahdessa ensimmäisessä sisältönä ovat jousiorkestereille soitinnetut teokset. Kolmas koostuu soitinnuksista kolmelle viululle tai viuluryhmälle. Ne olen lähes kaikki soitintanut Kuulan lapsi- tai naiskuorolauluista. Yksi teos on Kuulan oma sävellys kolmelle viululle. 

Toivo Kuulan kamarimusiikinnuotin julkaisukonsertti, Helsinki 2017

Kiitän lämpimästi oppilaitani, kollegoitani ja musiikkiopistojen johtajia mahdollisuudesta teosten kokeilemiseen, harjoittamiseen ja esittämiseen. Kiitän Fennica Gehrmania julkaisusta, jolla saamme Toivo Kuulan musiikin saavutettavaksi ja nuottigraafikko Jani Kyllöstä nuotinkirjoitustyön lisäksi sitkeästä muuttamisesta ja korjaamisesta omien etsintöjeni poluilla!

Toivo Kuula orkesterisoitinnusten julkaisukonsertit

Mukana: Espoon musiikkiopiston Minijouset, viuluryhmä Sirkeät ja jousikvartetti Juwilww, johtajana Sirkka Kuula Kotkan seudun musiikkiopiston Minijouset ja Kotkan nuoret jouset, johtajana Eija Vilkki Lapin musiikkiopiston jousikvartetti Lappia, johtajana Igor Arias Porvoon Seudun musiikkiopiston Festivo- ja Sndante -orkesteri, johtajana Pirkko Simojoki 

Tehdessäni Toivo Kuula -soitinnuksia jousiorkesterille alkoi mielessäni siintää ajatus tulossa olevien nuottien julkaisukonserteista. Minulla on pitkä yhteinen historia Eija Vilkin ja Kotkan nuorten jousten kanssa ja Eija innostui yhteisprojektista heti! Mukaan tulivat ilman houkuttelua vielä Pirkko Simojoki oman Porvoon Seudun musiikkiopiston orkesterinsa kanssa sekä Lapin musiikkiopiston Lappia-kvartetti, mukanaan opettajansa Igor Arias ja rehtorinsa Kaisa Kuula-Bullat. 

Suunnitelma oli valmis! Sovimme opettajien kesken soitettavat teokset ja ohjelman rungon. Harjoittelimme kukin omissa opistoissamme. Sitten keräännyimme yhteen! Ensin soitimme Porvoossa Taidetehtaan Tehdassalissa, sitten Mikaelinkirkossa Helsingissä ja lopulta Kotkan Merikeskus Vellamossa. Koska soitinuksissani on stemmoja kaiken ikäisille soittajille, oli esiintyjien määrä valtava, parhaimmillaan toistasataa pientä ja suurta soittajaa ja opettajia mukana. 

Toivo Kuulan kamarimusiikinnuotin julkaisukonsertti, Kotka 2017

Koko organisaatio toimi hienosti. Kaikki tulivat omilla tilausbusseillaan, eväät matkassaan, keksi- ja mehutarjoilut joka paikassa. Kotkassa suuri elämys oli tutustua Merikeskus Vellamon näyttelyyn ja esiintyä siellä laivan muotoisessa salissa. Yhteistyö opistojen, opettajien, lasten ja vanhempien välillä oli hienoa! 

Seuraavana vuonna, Toivo Kuula -muistovuonna 2018, tein samanlaisen projektin Lapissa. Mukana olivat Lapin musiikkiopisto, Koillis-Lapin musiikkiopisto ja Meri-Lapin musiikkiopisto. Konsertit pidettiin Rovaniemellä, Kemissä ja Kemijärvellä. Toteutus olivat myös siellä hienot. 

Tällaisen palautteen sain minulle tuntemattomalta henkilöltä Kotkan konsertista: ”En ollut kuvitellut, että Toivo Kuulan musiikki saattaisi herkistää minua, mutta näiden nuorten esitykset saivat minut kyyneliin! Se energia ja toteutus, jota saimme todistaa Merikeskus Vellamossa, oli ainutlaatuisen koskettavaa, suorastaan liikuttavaa! 

Kiitos kaikille osallisille!

Jorvas 24.8.2019 
Sirkka Kuula